14.02.2011 - 20:07
Milbot kasvavat ja kehittyvät hurjaa vauhtia, ne on jo melkein ihan oikeita pieniä koiria! Leikin alkeet alkaa olla hanskassa, ja jaloilla pääsee jo melkoista vauhtia. Reviiriä on laajennettu ja meno näyttää siltä että pian on taas lisäsiiven aika. Osa pentusten tulevista perheistä on jo ehtinyt vierailla laatikon äärellä, ja onpa siellä nähty muutama muukin ihastelemassa pikkuotuksia. Hieman on pentutilanne vielä auki, yksi pojista saattaa olla vapaana aktiiviseen ja harrastavaan kotiin. Joten mikäli pikkukiitäjä kiinnostaa, suosittelen pikaista yhteydenottoa :)
Aktiivista harrastamista löytyy myös sukulaisten perheistä. Romeo (C. Dios Mio) on ollut kovasti monipuolinen harrastaja, ja viikonlopun suurimpia ylpeydenaiheita. Vesikoirayhdistyksen vuoden koira -tittelit jaettiin jälleen, ja Romeo nappasi voiton peräti kahdessa sarjassa ollen Vuoden Harrastuskoira ja Vuoden Tokokoira. Aikas hienoa! Hyvin on alkanut tämäkin vuosi harrastusten osalta: lauantaina Romeo kisasi viimeisen kerran kakkosluokassa, nimittäin nollavoiton myötä napsahti serti jolla pikkumies siirtyi medi-kolmosiin. Aivan huikeaa! Miljoonasti onnitteluja ja kiitoksia Elinalle!
Romeon lisäksi viikonlopun aikana nollia tahkoivat Jade ja Esso (C. Extasis). Kaksikko teki lauantaina hienot radat saaden tuplanollan ja voittaen vielä molemmat startit. Hurjasti onnea, ja aaltoja oikeasta asenteesta! Samalla ensi kesän SM-kisoihin ja MM-karsintoihin vaaditut tulokset tulivat kasaan, joten nyt sitten vaan rentoa kisailua ja treeniä ajatuksella, ja katse kohti kesän koitoksia. Sunnuntaina pari nappasi vielä yhden nollan, aikamoista. Dian (C. Charapita) kanssa tehtiin sunnuntaina hieno nolla, jolla napsahti myös voitto. On sen kanssa vaan niin mielettömän ihanaa kirmailla :) Mahtava fiilis, ei voi muuta sanoa!
Romeon lisäksi Caraydan-edustusta löytyi muutenkin aika komeasti Vuoden Koira -listoilta. Romeon voittamassa Vuoden Harrastuskoira -kisassa jaetulle kolmannelle sijalle pääsivät Dia ja Mila (C. Diosa Pequena). Agilityssa puolestaan olivat kunnostautuneet Dia ja Aida - Dia voitti sekä Vuoden Agilitykoira -kilpailun että Vuoden Medi-agilitykoira -kilpailun Aidan sijoittuessa molemmissa toiseksi. Hieno homma!
07.02.2011 - 21:43
Kisavapaa viikonloppu kului - miten muutenkaan kuin kisaturistina. Purinalla kisasivat viikonloppuna ykköset ja kakkoset, ja molempina päivinä oli Caraydan-edustusta paikalla. Lauantaina Mocca (C.Boomerang) ja Tiina tekivät aivan huikean hienoja ratoja (esimerkiksi tämmöisiä), joista viimeisellä sitten kaikki osui kohdilleen. Tuloksena eka nolla kakkosista, kera vauhdikkaan voiton ja LUVA-merkinnän kisakirjaan. Ihan vähän piti kiljua ja hihkua ;) Sunnuntaina Tepon (C.Chamburato) kolme rataa kutistuivat yhteen rataan, kun heti aamutuimaan Heini ja Teppo menivät nappaamaan viimeisen nollansa ykkösistä, ja samalla kolmossijan, sertin ja siirron kakkosluokkaan. Ihan hirmuisen kaunista ohjausta, ei voinut kuin ihastella :) Hyvä Tiina, hyvä Heini, hyvä Mocca ja hyvä Teppo, hienoja olette ihan jokainen!
Tällä välin muualla... Pipanaiset harjoittivat omaa akrobatianumeroaan - tarkkaa koordinaatiota vaativaa sauvasirkka-astuntaa. Nyt ovat siis Milbot nousseet jaloilleen, ja etenkin ruoka-aikaan kuhina on melkoinen. Ihan sokkona ei haparointi kuitenkaan tapahdu, silmät ja korvat on nimittäin otettu käyttöön jalkojen ohella ja aistit pelaavat jo mainiosti. Pyyhkeitä on tullut kasvattajalle siitä että valokuvia ei julkaista tarpeeksi ahkerasti mutta parannusta tilanteeseen on tulossa lähipäivinä. Sillä aikaa pieniä varpaita ja kirsuja voipi käydä ihastelemassa vaikkapa täältä. Toukka-ajan maitobaariääntelyä puolestaan löytyy täältä, ja vielä muistutuksena Milan blogi jonne ilmestyy arkisia kuulumisia.
24.01.2011 - 23:47
Lauantaina näkivät Milan ja Bonon pennut, eli kotoisammin Milbot päivänvalon, vaikka silmät vielä tiukasti kiinni ovatkin. Muutamassa tunnissa maailmaan putkahti 1 pieni prinsessa ja 6 nuorta herraa. Melkoisen poikkeava sukupuolijakauma, vähän tasaisempaan tottuneelle ;) Äippä ja pentuset voivat erinomaisesti, ja tiheämmin päivittyviä kuvia ja kuulumisia voi seurata Milan blogista. Ihania ne on, kertakaikkiaan!
Sunnuntaina on vähän vanhempien pentujen vuoro olla Viksuja ja Vilmaattisia. Jaden, Esson ja Saagan kanssa lähdettiin pyörähtämään Turun KV:ssa, nyt kun sekä E- että D-pennuilla on tullut maaginen kahden vuoden ikä täyteen. Kaksikko nappasi sertit valioituen ensimmäisestä mahdollisesta koitoksesta Esson ollessa PU2 ja Saagan PN1 ja VSP. Aikas mahtavaa! Molemmille vielä cacibit kaupan päälle, ja eri:t vielä Diivalle ja Diallekin. Kasvattajaryhmä saatiin näillä neljällä kasaan, ja kotiinviemisiksi vielä ROP-kasvattajan palkinnot. Itselle ehkä mukavin yksityiskohta oli se että näillä misseillä ja mistereillä on elämässä paljon muutakin kuin näytelmät ja kotisohva - koko porukka kisaa medikolmosissa agissa, ja ne jotka eivät vielä siinä lajissa valioita ole, ovat kovaa vauhtia matkalla siihen suuntaan. Ihanat pienet :)
17.01.2011 - 19:13
Vaikka päivityksiä on taas saanut odotella, ei se taaskaan johdu siitä ettei olisi sattunut ja tapahtunut - ennemminkin päinvastoin. Nyt on kuitenkin korkea aika saada sivut ajan tasalle ennen kuin taas ehtii tulla iso kasa uusia uutisia. Tällä viikolla pitäisi nimittäin Milan ja Bonon pentusten nähdä päivänvalo :) Mahakuvia malttamattomille Milan blogissa.
Alkuvuosi on sujunut pääasiallisesti agilityn parissa, yllättäen. Teppo korkkasi vuoden saamalla toisen LUVA-nollansa medi ykkösissä heti 1.1.-11. Onnittelut! Seuraavana viikonloppuna suunnattiin perinteiseen tapaan Eckerön kisoihin. Vesikoirat olivatkin hienosti edustettuina, yhdellä radalla taisi kympin kärkeen mahtua 6 vesiäistä ellen ihan väärin muista! Oman erittäin tärkeän elementtinsä reissuun toi perinteeksi muodostunut Helsinki-Rauma haasteottelu ;) Muiden ikimuistoisten hetkien lisäksi viikonloppuna koettiin huikeita onnistumisia ja erinomaisia tuloksia. Saaga sai toisen LUVA-nollansa voittaen startin, Diiva tehtaili Sallan kanssa nollia ja myös Esso teki pari hienoa puhdasta rataa joista toisella pääsi kipuamaan kolmospallille ja vastaanottamaan toisen agisertin. Nyt sitten vaan odotellaan vuoden täyttymistä niin hyppäreiden kuin agiratojenkin osalta. Omista karvakorvista Aida-mummu pääsi hyppäreille, ja Dian kanssa kirmailtiin kaikki neljä rataa. Aika hyvässä vireessä kai oltiin - Dian kanssa tuloksina kovassa seurassa triplanolla sijoilla 2., 1. ja 2., sekä sunnuntailta tosi hyvä hyl. Eipä voisi paljon paremmin vuosi alkaa! Hurjasti onnea kaikille hienoista radoista, ja kiitokset jälleen kerran mahtavasta reissusta! Ensi vuonna ehdottomasti uudelleen!
Itse vietin viimeisimmän viikonlopun Dian kanssa B-maajoukkueleirillä saamassa uusia oivalluksia, hurjan määrän treeni-intoa ja kipeitä lihaksia. Sillä aikaa kasvatit kävivät todistamassa että lahjattomat treenaa, ja tekivät upeita ratoja kisoissa. Hienojen konktaktien ja onnistuneiden kokonaisuuksien lisäksi osa porukasta pääsi harrastamaan palkintopallikiipeilyä. Sanna ja Saaga nappasivat nimittäin viimeisen tarvittavan LUVA-nollansa kakkosista, voittivat luokan, saivat sertin ja siirtyivät kolmosluokkaan. Onnea tytöt, ootte te hyviä!
Loppuvuodelle 2010 ei mahtunut kovinkaan paljon muuta koiramaista ohjelmaa kuin viikonlopun verran missikisoja. Joulukuun toinen viikonloppu vietettiin messukeskuksessa Voittaja-näyttelyiden merkeissä. Lauantai sujui ihan hyvin, mutta tämän tuomarin makuun Dia, Mila, Romeo ja Diiva olivat turhan köykäisiä hätyytelläkseen kärkisijoja. Eipä voi kovin vakavalla naamalla kuitenkaan olla, tottahan se on että noista jokainen painaa varmaan sen 10 kiloa voittajia vähemmän, ja hyvä niin ;) ROP-kasvattajan pokaali saatiin kuitenkin kotiinviemisiksi. Sunnuntai menikin sitten melkoisen mainiosti rodun erikoistuomarin tarkassa syynissä! Viidestä kasvatista kolme kipusi PU/PN-sijoille Romeon ollessa PU3, Dian PN2 ja Diivan PN3. Eipä jäänyt kauas Milakaan sijoituttuaan valionarttujen toiseksi heti Dian jälkeen. Romeo nappasi myös sertin ja valioitui näyttävissä puitteissa, Dia sai vara-cacibin ja Diivan matkaan tarttui vara-sert. Lisäksi lauantaisen pokaalin kaveriksi saatiin ROP-kasvattajan kippo myös sunnuntailta. Jeejee :) Hurjasti onnea Elinalle ja Romeolle sekä tietysti muille mallikelpoisesti esiintyneille!
04.12.2010 - 19:45
Vuoden viimeisiä viedään, melkein. Tänään kolmoset kisasivat Riihimäellä kolmen startin verran, ja Caraydan-edustusta piti olla paikalla kolmen koiran verran. Valitettavasti sairastelu piti meidät poissa kisoista, mutta muut edustivat sitten sitäkin kunniakkaammin :)
Esso (Caraydan Extasis) ja Jade tekivät toisen nollansa, voittaen jälleen ja napaten toisen hyppy-sertinsä! Nyt sitten täytyykin vuosi odotella ennenkuin sen kolmannen, ja sen myötä hyppyvalion arvon, voi ottaa vastaan. Agiradalla oli Natson (Caraydan Chiltepin) ja Mian vuoro - parivaljakolle nolla, toinen sija ja plakkariin toinen agiserti. Nyt täytyy Natsonkin sitten odotella vuoden täyttymistä jotta viimeiset, valionarvot viimeistelevät sertit saa ottaa vastaan. Mutta eiköhän kaksikkoa nähdä radoilla tässä välilläkin ;) SM-nollat kaksikko sai kasaan jo tämän vuoden puolella, joten arvokisoissa sitten ainakin!
Hurjan paljon onnea päteville ja vauhdikkaille karviaisille taitavine ohjaajineen!!
29.11.2010 - 15:24
Viikonloppuna nähtiin taas hieno Caraydan-edustus agikentillä useamman kaupungin alueella.
Saaga (Caraydan Diosa Furiosa) ja Sanna lähtivät valloittamaan Jyväskylää, ja hienosti valloittivatkin! Lauantaina napsahti molemmilta ykkösen radoilta voitto, ja nollan myötä menolippu kakkosluokkaan. Sunnuntaina SS-joukot starttasivat ekan kerran kakkosissa saaden heti ekan luva-nollan ja jälleen kerran voiton. Hyvä tytöt!
Velipoika Romeo (Caraydan Dios Mio) starttasi lauantaina Elinan kanssa medi-kakkosissa kahden startin verran. Molemmilta radoilta hienosti luva-nollat palkintopallisijoineen. Onnittelut!
Itse palelin Dian (Caraydan Charapita) ja Aidan (Aljaima de Almudeyne) kanssa Helsingin kisoissa, mukana menossa oli myös Jade Esson (Caraydan Extasis) ja Bonon (Zorrazo Quijote) kanssa. Esso sai ensimmäisen kolmosten nollansa, ja voitti samalla koko kisan saaden matkaan vielä ensimmäisen hyppy-sertin! Tik-tak-tik-tak sanoo AVA-H -kello... Hurjasti onnea pikkumiehelle ohjaajineen! Dia kruunasi vielä päivän voittamalla viimeisen radan, hieno homma :) Myös Bono pääsi päivän aikana kipuamaan palkintopallille, Aidan saavutukset jäivät yhden nollan lisäksi elämän ensimmäiseen varaslähtöön. Kaikkea sitä näkee, vanha höppänä :)
Kulunut viikko oli merkittävä myös pentuja odottavien kannalta. Milan juoksut alkoivat muutama viikko sitten, ja tällä viikolla sitten pääsivät Mila ja Bono treffeille asti. Hienosti onnistuivat astutukset, pentuja odotellaan tammikuun puolivälin jälkeen :)
14.11.2010 - 18:35
Useamman Caraydan-perron viikonloppu on taas vierähtänyt agikisoissa.
Lauantaina Riihimäellä Esso (Caraydan Extasis) starttasi medi-kakkosissa Jaden kanssa kahden radan verran - molemmista tuloksena nollavoitto huippuajalla! Samalla napsahti parivaljakolle serti ja sen myötä menolippu medi-kolmosiin. Miljoonasti onnea hurjalle pikkumiehelle ja vikkeläkinttuiselle kartturille!
Sunnuntaina Anne ja Eetu (Caraydan Chile Bravo) kisasivat Helsingissä medi-ykkösissä, voittaen myös luokkansa hienolla nollalla! Huisisti onnea! :)
07.11.2010 - 17:28
Mila (Caraydan Diosa Pequena) ja Jaana käväisivät tänään Janakkalassa tokoilemassa tuomarin sanoin täydellisyyttä hipoen :) Saaliina avoimen luokan ykköstulos ja voitto. Onnittelut taitavalle kaksikolle!
Joidenkin päivään mahtui myös agilitya - Teppo (Caraydan Chamburato) ja Heini pyörähtivät Helsingissä taituroimassa nollaradan medi ykkösistä. Samalla kopsahti parivaljakolle kolmas sija ja ensimmäinen LUVA! Hurjasti onnea!
09.10.2010 - 17:36
Tänäkin vuonna erkkari järjestettiin, ja tokihan sinne oli taas mentävä. Tosin kovin pienellä edustuksella tänä vuonna, 83 koiran joukkoon mahtui Caraydan-vesiäisiä vain kolme: Dia (Caraydan Charapita), Mila (Caraydan Diosa Pequena) ja Voitto (Caraydan Destino Paraiso), joten kasvattajaluokkaakaan ei tällä kertaa saatu kasaan. Hienostimeni kuitenkin! Dia sijoittui valioluokassa toiseksi ollen myös PN-2. Mila ja Voitto korkkasivat avoimen luokan kahden vuoden ja viikon iässä, ja voittivat molemmat luokkansa! Mila sijoittui heti Dian jälkeen sijalle PN-3, ja Voitto päätyi hienosti sijalle PU-3. Molemmille myös sertit ja niiden myötä Suomen Muotovalion arvot heti ensimmäisestä mahdollisesta näyttelystä, aikas huikeaa! Vaan kyllä ne ovatkin melkoisen ihania pakkauksia, muutenkin kuin vain ulkonäön osalta :)
Saagalla (Caraydan Diosa Furiosa) oli täysin hyväksyttävä syy jättää erkkari väliin, neitonen kävi Sannan kanssa Riihimäellä agikisoissa hakemassa nollavoiton ja ensimmäisen LUVA:n medi ykkösistä. Hurjasti onnea SS-joukoille!
30.08.2010 - 18:43
Viime viikonlopun päivitykseen eivät ehtineet mukaan Natson (Caraydan Chiltepin) & Mian 4. sija piirimestiksissä ja Tepon (Caraydan Chamburato) & Heinin ykköstulos tokon alokaluokasta. Hurjasti onnitteluja pikkukiitäjälle ohjaajineen sekä taitavalle koiralle tottelevaisine omistajineen! :)
Sama tahti jatkui tänä viikonloppuna. Romeo (Caraydan Dios Mio) näyttää hienoa esimerkkiä jälkikasvulleen ja jatkoi viime viikonlopun BH:n jälkeen agin ja tokon parissa. Lauantaina ihka ekasta agistartista nollavoitto, ihan mieletöntä! Sunnuntaina Romeo ja Elina näyttivät että myös malttia ja hallintaa löytyy, tokasta tokon alokasluokan kokeesta toinen ykköstulos hienoilla pisteillä - enää yksi matkaa koulutustunnukseen. Jälleen kerran, vielä kerran roppakaupalla onnitteluja! Ollaan me kyllä niin ylpeitä teistä :)
Dian (Caraydan Charapita) kanssa on viikonlopun aika ehditty yhtä ja toista - ihan treeniä ja vähän kisaakin. Lauantaina piipahdettiin agilityn merkeissä Orivedellä Spanielimestaruuksissa, joista Dia nappasi voiton, ja samalla sekä Spanielimestaruuden 2010 että viimeisen agilityvalioon vaadittavan sertin, alle viikko siitä kun pakollinen vuosi kului umpeen ensimmäisestä. Huippua! Nyt on sitten Caraydan-agilityvalioiden lista korkattu - ei muuta kuin jatkoa odotellessa :) Sunnuntaina pyörähdettiin kurkkimassa näyttelymaailmaa. Tuliaisina PN2 kera vara-cacibin ja hienon arvostelun. Mukana menossa oli myös Hanna piinaavan hurmaavan Hurman (Piinaavan Fiini) kanssa. Heille kotiinviemisinä sert heti ekasta näyttelystä. Onnittelut!!
Agilityjuhla jatkui vielä maanantain puolelle, kun mailiin kolahti tieto Dian ja allekirjoittaneen B-maajoukkuepaikasta. Aika mahtava fiilis :)
Katsotaanpas mikä kaikki jäi uupumaan tämän viikon päivityksestä ;)
|
|
|